Lämmintä vain 2½ astetta, hrrrrrr.
Eilen oli muskarin kevätjuhla ja olen ihan suu soikeena vieläkin siitä mitä kaikkea lapset olivat oppineet. Mm Kreikkalainen tanssi, joka kesti kuitenkin normaalin laulun verran, niin lapset tanssi sen ilman opettajan apua. Tiesivät just mitä missäkin kohtaa piti tehdä :) Ihanaa! Niko piti sitten tuttuun tapaan siitä huolen ettei kukaan  jää "kylmäksi", päätti kertoa sitten kuinka "meillä oli vessassa kauhean iso lukki, äiti huusi ja juoksi olohuoneeseen. Sitten haettiin Raidia ja sumutettiin sen päälle, sitten se siihen mätäni...eiku siis kuoli siihen, sitten hakattiin kärpäslätkällä sitä ja laskettiin kuuma vettä päälle". Kaikkia nauratti, koska Nikohan ei kuiskaa jos sillä on asiaa, vaan sanoo ihan niin et kaikki kuulee. Mutta ihan oikeesti se tapahtui juuri noin, paitsi et Niko myös huusi ja juoksi olohuoneeseen, sitä ei jostain syystä kertonut. En ole ikinä nähnyt niin isoa lukkia oli varmaan liki 3cm pitkä ja leveyskin oli ilman jalkoja sentin verran. Hrrr, no veljeni kertoi eilen että oli yks aamu juonut kahvit, sitten kaatanut pannusta termariin kahvia evääksi mukaan ja pannun pohjalle jäi desin verran kahvia ja oli katsonut et mikä ihme siel on....no kuollut lukki ja sano et ei ole ennen niin isoa nähny. Sen jälkeen kyllä sitä alkoi vahvasti etoa kahvi jonka oli jo juonut. Veljeni kun oli illalla jo ladannut keittimen valmiiksi, eli ilmesti lukki oli  menny pannuun yönaikana ja sit aamulla sai kuumaa vettä päällensä ja kuoli.
Mut Jari saatiin eilen taas vuoden vanhemmaksi, ostamani kakku oli hyvää :)
Nyt alan lähteä osteopaatille ja illemmalla sitten mennään alueemme karavaanari paikkaan. Eilen sain Ortonin b-lausunnon, mukana oli "vaatimaton" 72e lasku, no huh huh.
PS: Piti taas tilata jotain kivaa nukkekotiin....odotan että tulisivat pian.