Jos en tuntisi henk.kohtaisesti muutamaa jotka ajattelee kuin minä, en edes kehtaisi tätä kirjoittaa...olettaisin itseni olevan jokin ihme poikkeus tapaus. Niin käytiin eskariin tutustuun keskiviikkona, siellä oli 13 lasta (7 poikaa ja 6 tyttöä) ja lisäksi oli tietenkin kaikilla äiti mukana ja Nikolla sekä yhdellä toisella pojalla myös isä mukana. Eiks isiä kiinnosta eskari asiat?! No jaa, oli miten oli niin oli ihan hyvä et siellä olo oli sellaista vapaata ja pystyin poistua välillä...mä en enää voinu olla...mä aloin itkeä, ei sitä onneksi kukaan huomannut. Siis kun se vaan tuntuu niin pahalta antaa poikansa joka arkipäivä toisen huollettavaksi. Ja sitten tulee eteen kysymykset hallitseeko opettaja 13 lasta? Käytiin sitten katsoon toisessa rakennuksessa oleva ruokala ja jumppasali, se meni sitten taas ihan okei. Sieltä kun tultiin ja ope jäi siinä ulkona selittään asioita ja lapset juoksi keinumaan yms. Niin alkoi taas tuntua äärettömän pahalta ja sanoin Jarille hiljaa etten voi sanoa mitään, alan muuten parkua...ja en ole varma päästänkö Nikoa eskariin. Kuuntelin kauhulla kuinka tehdään retkiä ja joskus käydään keskustassa (5km) urhielukentällä. Siis...voiko lasta kuskata noin vaan ja minne vaan ilman minun lupaa. Sehän on meidän lapsi. Jari oli ihan et mitä ihmettä mä höpötän, kyl taksikuskit osaa ajaa siinä missä mekin. Sanoin et niinpä, jos se käy niin rutiinilla ettei muistakaan katsoa tarpeeksi tarkkaan. Siis tää on kamala tunne, tämä on menettämisen pelko joka hallitsee mua...tuleeko se siitä kun on yhden lapsen menettänyt? Järjellä ajatellen tietenkin Niko menee eskariin, Niko oli jopa pettynyt kus eskaria ei ole viikonloppuisin eikä se alkanutkaan nyt heti. Onko tämä jotain surutyötä, onhan koulun alkaminen eräänlainen luopuminen lapsesta, lapsesta jonka kanssa on tässä saanut olla ekasta päivästä lähtein eikä ole tarvinut hoitoonkaan viedä. Tuntuu et sydän on vereslihalla...Onneks on likellä ystävä jolle voin kertoa kasvotustenkin, ilman että pitää sekopäänä. Hällä on ollut samanlaista aikoinaan ja tulee olemaan myös muutaman vuoden kuluttua kun hänen "vauva" menee eskariin.
Aurinko paistaa ja jospa sitä illalla mentäs vaunun kanssa alueemme karavaanari paikkaan.
Helpotti suuresti kun on saanut noita pakollisia töitä tehtyä. Eli kaikki ikkunat on ulkoa pesty ja autotallin ikkunat myös sisältä. Terassit on pesty, pihatupa siivottu ja varasto myös.
Ja kohta osteopaatille...