Ja aurinko paistaa.
Niko oli viime vko:lla uimakoulussa ja hyvin viihtyi (ai missä se ei viihtyis?!). Sitten aloitti myös urheilukoulun, joka on tänään toisen kerran. Ikäkausikisoissa on käynyt kahdesti. Juoksussa oli kolmas (osallistujia oli 8) ja pituushypyssä oli kuudes (siinäkin taisi olla 8 osallistujaa). Ihan ok meni pituushyppy, kun ajattelee et hyppäs liki 2m ja ekan ja ainoan kerran sitä opetteli viime to.
Viikonloppu meni alueemme karavaanari paikassa ja Jari laitti vaunuun etuteltankin, siinä on sit ihana viettää aikaa ja sääskiäkin keljuttaa ku eivät pääse syömään, kiäh kiäh. Vaunu telttoineen jäikin sinne odottamaan juhannusta ja sit saa olla siellä viel viikon juhannuksen jälkeenkin.
Tulin niin iloiseks Zarin päätöksestä jäädä kotiin. Minä ainakin tykkään nähdä lapseni kasvavan ja kehittyvän, eikä ole mitään kiinnostusta kuulla hoitotädiltä että lapsesi oppi tänään sitä ja tätä. Vaan saan nähdä kaiken itse :) IHANAA! Eikä mun luonteella lasta edes hoitoon vietäisi, en mä voisi. Ja siks toiseen viel enhän edes ole työkykyinenkään ja vaikka olisin, en menisi. Vaikka Niko meneekin eskariin syksyllä, niin ei tuon ikäinen vielä pärjää yksin. Nikolla ei ainakaan lapsuus lopu kesken, kuten viime viikolla lehdes oli juttua et lapsilla ei ole enää nykyään lapsuutta. Ei hänen tarvi vielä 6vuotiaana osata kaikkea tai pärjätä yksin, ja olen ylpeä siitä että lapsi on lapsi.
Mutta nyt urheilukouluun....
Jaa mut su. käytiin katsoon sukulaispoikaa, jolla ikää 1½v. Ai että on niin ihana, teki mieli tuoda kotiin ja kiusasinkin hänen vanhempia että ettekö menisi elokuussa kahdestaan Ruotsiin, kyl mä voin ottaa pojan, vaan ei ne halua kaksin mennä.