Oli meinaan sellainen olo ettei tosikaan. Het aamusta lähtein oli väsy, vain ihmeen voimalla sain itteni sängyst ylös. Ihan kuin unessa laitin aamupalaa ja tuntu ettei saa sanaakaan suusta ulos ja jos sai, tuntui se kuiskaukselta. Jokainen askel vaati valtavasti tahdonvoimaa. Meni 14 maissa sänkyyn, nukahdin heti. Niko tuli kyselemään saako imuroida, nukahdin heti ja en tiennyt mitään imurin äänestä. Sitten Niko kävi kysymässä että miksi en vastannu puhelimeen, vaikka se soi niin kauan. Minä en herännyt, vaikka oli se todella soinut. Puolen tunnin jälkeen nousin ylös, ajattelin et talo palaa ja minä en herää siihenkään.
Kun Jari tuli töistä 17 aikaan, menin het sänkyyn ja nukuin kuin tukki 19 asti. Sit kun nousin otin käänykän, hain siihen terv.keskuksen numeron, istuin tunnin puhelin kädessä miettien että soitanko. Lopulta soitin ja sanoin etten minä lääkärille halua, jos vaik verenpaineen joku mittais. Lähdimme heti. Hoitaja otti CRP:n joka oli normaali, verenpaine erinomainen, sydänfilmissä oli pientä muutosta edelliseen, mutta niin pientä että se saattoi vain johtua siitä et anturi oli eri paikassa. Määräsi lääkärille, se kuunteli sydämen, keuhkot, paineli vatsaa, tutki silmien liikkeet, kaulan. Ja ei mitään syytä. Meni tunti ja kun tulin kotiin, taistelin suihku reissun ja kaaduin sänkyyn 22 maissa ja heräsin ennen klo 9 kun Niko herätti.
Tänään onneks parempi päivä, mut jotenkin "pönttö" oli kuitenkin. Olen sentään jaksanut tänään pestä pyykin, tyhjätä tiskikoneen...imuroida en ole jaksanut. Naapurin poika tuli 12 jälkeen, eikä tajua mennä kotiin. Tosin kävi äkkiseltään tunti sitten ja tuli kassin kanssa ja sanoi et äiti lupasi jäädä yöksi. MIKS MINULTA EI KUKAAN KYSY MOISTA?!? Mutta elän toivossa ettei se jää kuitenkaan, kun pelkää olla yksin (meillä joutuu yksin nukkua) ja pimeää.