siis mikä fiilis, ihan kamala. Huomennako se on todella, jolloin on poika laitettava taksin kyytiin ja eskariin. Kukaan ei tiedä miten mun sisällä kuohuu, sydän itkee...toivon että voisin olla näyttämättä tätä Nikolle ja ne kyyneleet pysyisi sisälläni kunnes taksi häipyy näkyvistä. En siedä reppua silmissäni, vein eteiseen...tekee niin pahaa. Voiko tähän tottua että täst lähin Niko lähtee joka arki....?!?