Voi kunpa olisi kädet kunnossa, niin voisi tehdä yhtä jos toistakin tässä Nikoa odotellessa.
Toissa yön valvoin, vasta aamusta nukuin 6-7.30. Ja kun yöllä valvoo ja miettiin, kaikki asiat saa niin isot mittasuhteet...etten täs nyt kehtaa edes kertoa. Onneks aamulla sitten taas ajatukset oli normaalit (niin normaalit kuin ne meikällä edes on :)). Niko on niin niin reipas eskarilainen ja rakastunut ni hirveen kovasti Hildaan. Eilen jo pikkasen suutahti kun en lähtenyt Hildalle kylään, vaikka Hilda oli sanonut että voi tulla. Yritin selittää että kyllä se lupa pitäisi olla Hildan vanhemmilta, hänen äitinsä tekee kotona töitä. No leppyi sitten kun mentiin mummulaan ja kiva kun mentiin, siellä oli myös siskoni ja tätini. Ja jotain iloa pitää kaivella siitä ettei paino ole laskenut, tätini kun toi tyttönsä vaatteita jotka olivat liian isoja (voiko jonkun vaatekoko pienetä, kiusottelin tätiäni). Joten äiti otti uuden neuletakin ja puolihihallisen puseron. Mulle jäi sitten neulepuseroja 2 sekä Anne Linnonmaan neuletakki (vetoketju edessä), ja kaikki ei uusille vaatteille häviä yhtään. Tää neuletakkihan on uutena varmaan ainakin 200e. Ja...voiko nyt edes ajatella laihduttavansa (meinasin kyllä), kun on näin ihania vaatteita?!? *pohtii*
Ulkona on kaunis ilma ja mietin kävelylle lähtöä, sekin on aina niin ja näin että uskaltaako yksin lähteä, kun saattaa tulla se heikko olo eikä pääse kotiin takaisin.
Mut semmosta juuri nyt...